Tilasuunnittelu osaksi yritysviestintää
Tilasuunnittelu osaksi yritysviestintää

Hybridityöskentelystä on tullut monella työpaikalla uusi normi ja työkulttuuri on muuttunut pysyvästi, joten olisiko aika tarkistaa palvelevatko yrityksenne tilat muuttuneita tarpeita?
Vuorovaikutus työpaikoilla on tärkeää ja livepalavereissa syntyy usein strategisimmat kehitysideat. Tilat voidaan suunnitella tukemaan työelämän kohtaamisia ja yhdessä innovointia. Viihtyisät tilat lisäävät työssäjaksamista, ne inspiroivat työntekijöitä ja vieraita. Visuaalisesti viimeistellyt, sekä toiminnallisesti huolella suunnitellut tilat auttavat yritystäsi erottumaan ja niistä kerrotaan eteenpäin.
Toimitilojen tulisi olla saumaton osa yrityksen visuaalista identiteettiä. Tällöin ne vahvistavat brändi-ilmettä ja viestivät yrityksen arvoista. Tilakokemuksen kannalta on merkittävää millainen ensivaikutelma tiloissa vierailevalle syntyy. Toimitilojen tulisi olla mieleenpainuva kohtaamispaikka, joka vahvistaa asiakaspolkua ja yrityskulttuuria.
Työympäristöjen suunnittelussa eletään parhaillaan murrosvaiheessa. Kestävä kehitys ja ekologisuus tulevat näkymään vahvasti yrityspuolen arvovalinnoissa ja tilaratkaisuissa. Tiedostavalla suunnittelulla, jossa tilatehokkuus ja muuntojoustavuus sisältäen tulevaisuuden tilankäyttäjien tarpeiden huomioimisen, voimme saavuttaa paremmin paitsi aikaa kestävän ja ympäristöä vähemmän kuormittavan lopputuloksen.
Uskomme vahvasti, että jokaisessa tilassa piilee potentiaalia ja meidän työmme on löytää se yhdessä kanssanne.
Ota yhteyttä!
Miten voimme olla avuksesi? Meidän asiantuntijamme tarjoavat tilaratkaisut, jotka räätälöidään vastaamaan juuri sinun toiveita ja tarpeita. Olipa tavoitteenasi toimivammat tila
Varaa maksuton kartoitus ja ota ensimmäinen askel kohti toimivampia, inspiroivampia ja terveellisempiä tiloja jo tänään!
- 010 508 2430
- info@designurakka.fi
-
Linnankoskenkatu 10,
00250 Helsinki